Pian kaksi viikkoa oon ollut kesätöissä päiväkodilla. Ihana työpaikka <3 Vielä toiset kaksi viikkoa jäljellä. Pikku hiljaa alkaa jo oppia päivärytmiä ja toimintatapoja. Aluksi oli todella kummallista olla töissä samassa paikassa, jossa on itse ollut joskus hoidossa. Paikka on melkeinpä saman näköinen vieläkin, vain osa henkilökunnasta on vaihtunut. Ekalla viikolla tuli pakostakin välillä katteltua ympärille… …
Lue kokonaanäitienpäivä, kaverit, kesätyö, muistoja, päiväkoti, shoppailu, Tampere, viikonloppu
Tosiaan… Viime viikonloppuna oltiin kavereiden kanssa yksi päivä Tukholmassa. Ihan paras reissu pitkään aikaan!! Käytiin monessa museossa ja huvipuistossa. Käytiin kattomas myös maisemia korkealta Globen arenalta. Mahtavat maisemat! Mahtava viikonloppu! Kaikkea jännää tuli koettua ja nähtyä. Käveltyä tuli myös ihan kivasti. Tukholma on kaunis kaupunki ja siellä on paljon nähtävää 🙂 suosittelen …
Lue kokonaankuoro, Nuorisokuoron 40.v juhlakonsertti, SkyView, Tukholma, vappu
Ompas taas ollut kiireistä aikaa! Töitä on kyllä riittänyt. Vielä ensi viikolla menen samaan paikkaan, mutta toukokuun olen kunnan hommissa tai siis päiväkodilla. Tänäään oli mukavan lyhyt päivä, pääsin jo yhdeltä. Viime viikonloppu meni todella mahtavasti! Perjantaina lähdettiin äidin ja mun kummitädin kans Tampereelle kiertelemään kirpputoreja. Lauantaina käytiin Supermessuilla tampereen messu ja urheilukeskuksessa. Kirppareilta mukaan …
Lue kokonaankaverit, kirpputorit, lauantai, perjantai, Tampere, viikonloppu
Milloin viimeks oonkaan kirjoittanut tänne?? Siitä on kyllä hetki aikaa… On tässä ollut aika paljon kaikkea. Tällä hetkellä aika kiireistä ja koko kevät jatkuu aika lailla samaan malliin, ainakin toukokuun loppuun asti. En valita, ihan kivaa vaihtelua elämään. Ei tarvi vaan olla kotona kaiken aikaa. Töitä oon saanut lastenhoitajana/taloudenhoitajana ihan täältä Jalasjärveltä. Siellä oon nyt …
Lue kokonaanMä toistan itseäni, mutta oli taas kerran niin mahtava keikka!! Ihan parasta! JEE!! Olin siis kaverini, Sannan kanssa tuolla keikalla. Viimeinen elefanttimarssin keikka. Ehkä myös viimeinen Happoradion keikka mulla, ennen mun lähtöä Englantiin. Ehkä jos ehdin niin vois jossain festareilla käydä vielä kattoos 🙂 Oltiin ajoissa paikalla, vaikka eihän sillä sinänsä ollut väliä ku oli istuma …
Lue kokonaanAH Haapasalo, Aki Tykki, Elefanttimarssi, Happoradio, Jatu Motti, Markku DeFrost, Vaasa
JEE! Mun blogi täytti tiistaina 2 vuotta!! Tosi outoa ajatella, että oon kirjoittanut tänne jo kahden vuoden ajan. Aika menee sitte niin nopeeta. Kahteen vuoteen mahtuu vaikka mitä… Ainakin paljon keikkoja ja muita matkoja sekä erilaisia juhlia. Ja edelleen mä tänne kirjoittelen kuulumisia. Vielä tulee lisää matkoja, keikkoja ja kaikkea muuta mukavaa 🙂 oikeesti! 2 …
Lue kokonaanSunnutaina oli maaliskuun eka päivä. Ja silloin mä myös hain mukaan Au Pair ohjelmaa. Tarkoitus olisi siis lähteä Englantiin Au Pairiksi. Siellä aion olla vuoden. JEE!! Nyt yritän kovasti kerätä tarvittavia liitteitä yms. tiedostoja mitä tämä järjestö sitä varten vaatii. En niin jaksa odottaa! Tulee paras vuosi ikinä! 🙂 Toiveena olisi päästä Lontooseen, mutta ei …
Lue kokonaanAllianssin nuorisovaihto, Au Pair, England, Paras vuosi ikinä!
Tulipahan taas oltua Kauhavalla pari yötä. Eipä siellä mitään ihmeellistä tapahtunut. Ei päässyt edes hiihtämään kun ei ollut lunta paljon yhtään. Keskiviikkona käytiin Härmässä yhdellä kirpputorilla. Valitettavasti sieltä en kyllä löytänyt mitään. Torstaina mä kävin kiertämässä pari kirpputoria Kauhavalla sillä aikaa kun iskä kävi kaupassa. Sieltä mukaan lähti kahdet kengät, yksi tunika, pitsi toppi, koriste …
Lue kokonaanJuu, lomalla tässä ollaan… ollaan oltu yksi viikko. Siiinähän se on mennyt…lukiessa… ja kotona ollessa. No oon mä nyt välillä jotain muutaki tehnyt… laittanut ruokaa ja ollu koneella. Tällä viikolla on oikein kunnon loma, ku Sannallakin on lomaa koulusta 🙂 Tänään pääsin oikein Seinäjoelle asti lukemaan historiaan. Seinäjoen kirjasto on kyllä todella siisti paikka ja …
Lue kokonaanAbiristeilyn jälkeen heti menossa taas. Tällä kertaa olin ihan yksin Happoradion keikalla Kauhavalla. Taas kerran ihan mahtava keikka!! Ainakin todella mielenkiintoinen kokemus… Olin luultavasti ainut joka oli selvinpäin siellä… mutta selllaisia ne baari/klubi keikat on… Mielenkiitoisia… Ainaki pääsin eturiviin ja sain jopa hyviä kuviakin, varmaan parhaat kuvat happroadion keikalta. Kyllä siis voin sanoa, että se …
Lue kokonaanAH Haapasalo, Aki Tykki, Elefanttimarssi, Happoradio, Jatu Motti, Kauhava, Markku DeFrost, Yökerho Tiikeri
Mistähän sitä aloittais… Turussa oltiin hyvissä ajoin. Terminaalissa oli oikein laukkujen tarkastus. Mulla ei onneksi ollut mitään kiellettyjä aineita. Paitsi kyllä ne vei mun vesipullon, ku se oli avattu. Jouduin sitte ostaa laivalta uuden. Hauskaa miellä ainakin oli 🙂 Syötiin hyvää ruokaa, kuunneltiin apulannan keikka. Keikan aikana kaikilla oli todella mahtava meno päällä! Kaikki lauloi …
Lue kokonaanJuu… eilen illalla oli sitte potkiaiset. Paikka oli joku riistanmaja. En ollu ennen siellä käynytkään. Ohjelmaa oli paljon. Erilaisia mielenkiintoisia leikkejä. Siellä olin johonki puoli yhteen asti. Koristeluun oli panostettu ja muutenkin hyvä meininki oli koko ajan 🙂 Nukkumaan menin joskus yhden aikaan ja heräsin n. viiden aikaan. Tänään oli penkkarit! Jee! Ihan mahtava päivä! …
Lue kokonaanEilen olin melkein koko päivän Seinäjoella. Tarkoitus oli etsiä itselleni joku mekko potkiaisiin 🙂 Joo, loppujen lopuksi ostin neljä erilaista mekkoa. Teemano potkiaisissa on siis Las Vegas. Kaikki mekot löysin kirpputoreilta. Siinä menikin aikaa, ku sovittelin niitä mekkoja. Lopuksi kävin vielä kattomassa mitä meidän kirppari paikalle kuuluu. ollaan siis vuokrattu yhdeltä kirpputorilta paikka. Aika hyvin …
Lue kokonaan