Tosiaan perjantaina 14.8. alkoi kerran vuodessa järjestettävä Aukusti festari. Olin siellä kavereiden kanssa nauttimassa hyvästä musiikista 🙂 Mutta siis totta kai mä sinne menin, ku siellä esiintyi Happoradio. Tää oli niiden ensimmäinen keikka täällä ja Aukustia on järjestetty jo 15 vuotta.
On tosi kiva ku edes joskus jotain tapahtuu omalla kotipaikkakunnalla. Ja totta kai Happoradio oli ihan paras taas kerran. Muita esiintyjiä oli mm. Karri koira, Musta barbaari ja Egotrippi.
Alkuillasta syötiin ensin jäätelöt ja nautittiin kesäillasta 🙂 Muuten vain seisoskeltiin alueella ja juteltiin. Happoradio esiintyi joskus kymmenen aikaan. Oli ihanaa kerrankin nähdä ne livenä kotipaikkakunnalla 🙂 Keikan jälkeen odotin jos ne vaikka tulis alueen tällä puolelle. Tulihan ne sitte ku egotrippi alkoi soittaan. Jonkin ajan päästä ne kuitenkin lähti, ku niiden bussi oli lähteny.
Kuunneltiin Egotrippi loppuun. Sen jälkeen alettiin pikku hiljaa lähtemään pois alueelta. Mahtava ilta mukavassa seurassa.
Niina
AH Haapasalo, Aki Tykki, Aukusti, Egotrippi, Happoradio, Jatu Motti, Markku DeFrost