Sunnuntaina tosiaan oli ns. aupair tapaaminen. Oli tosi mukava tilaisuus. Meidät oli jaettu pöytiin, sen mukaan missä päin Englantia/Lontoota asuu. Tutustuin siis aupaireihin, jotka asuu tässä lähellä. Smartaupairs järjestö oli kehitellyt meillä monenlaisia aktiviteetteja, joiden avulla oli hyvä tutustua uusiin ihmisiin. Ensin tietysti piti esitellä itsensä. Mun kanssa samassa pöydäss oli mm. paljon saksalaisia, yksi ranskalainen, yksi hollannista. Kiva, kun sain välillä jutella omanikäisten kanssa 🙂 Oli todella mielenkiintoista kuulla millaisia perheitä muilla on tai mitä kaikkea heidän työhön kuuluu. Lopuksi sitte tietysti pyydettiin toisiamme facebook kavereiksi ja luotiin meille oma Whatsupp ryhmä.
Näin oli mukava viettää sunnuntai päivä 🙂
Niina
Au Pair, England, London, Smartsaupairs, Uusia ystäviä